11.02.2022

Kenelle kompressiosukat ja miksi?

BlogiTerveys ja hyvinvointi

Usein ajatellaan, että kompressiosukat tai toisin sanoen tukisukat kuuluvat vain ikääntyneen väestön arkeen. Kompressiosukilla on monia ennaltaehkäiseviä vaikutuksia ja esimerkiksi seisoma- tai istumatyötä tekevät hyötyvät huomattavasti kompressiosukkien päivittäisestä käytöstä. Klikkaa blogiin ja selvitä hyötyisitkö juuri sinä kompressiosukkien käytöstä.

Kenelle kompressiosukat ja miksi?

Päivä kääntyy iltaa kohden, jalkoja pakottaa, särkee ja turvottaa. Tämä saattaa kuulostaa tutulta varsinkin, jos olet istunut toimistossa tai autossa koko päivän. Myös pitkään pakoillaan seisominen aiheuttaa edellä mainittuja oireita. Jalkojen väsymistä, painontunnetta ja levottomuutta voi kuitenkin ennaltaehkäistä helposti kompressiosukkien avulla. Vedä kompressiosukat jalkaan heti aamulla ja päivä sujuu mukavammin, lisäksi illalla jalat tuntuvat kevyiltä eikä neste ole rasituksesta huolimatta päässyt kertymään jalkoihin. 

Mukavuus on yksi kompressiosukkien hyvistä puolista. Kompressiosukkien säännöllisellä käytöllä on kuitenkin myös merkittäviä terveydellisiä hyötyjä. Kompressiosukkien käyttö tukee laskimoverenkiertoa ja ehkäisee verenkierron häiriötä. Esimerkiksi pitkä paikallaan istuminen vaikka matkustaessa altistaa syvälle laskimotukokselle, vaikka yleensä riski on pieni.

 

 

 

Kompressiotaso mitataan elohopeamillimetreinä (mmHg) nilkan kohdalta. JOBST kompressiosukissa on asteittain kevenevä hoitopaine eli sukkien tuottama paine on voimakkainta nilkassa ja vähenee polvea kohti mentäessä. 

Kompressioluokkia on kolme:

Kompressioluokka 1 - 15-20mmHg

Väsyneet ja aristavat jalat. Lievät turvotukset nilkoissa, pohkeissa ja jalkaterissä. Lievät suonikohjut sekä raskaudenaikaiset suonikohjut. Laskimokirurgian jälkeen.

Kompressioluokka 2 - 20-30mmHg

Kohtalaiset ja vaikeat suonikohjut sekä raskaudenaikaiset suonikohjut. Laskimoperäisten säärihaavojen ehkäisy. Krooninen laskimoiden vajaatoiminta. Kohtalainen ja vaikea turvotus. Laskimokirurgian jälkeen.

Kompressioluokka 3 - 30-40mmHg

Vaikeat suonikohjut, vaikea turvotus ja lymfaturvotus. Uusiutuvien laskimoperäisten säärihaavojen hoito ja ehkäisy. Krooninen laskimoiden vajaatoiminta.

Vaivojen ennaltaehkäisyyn ja lieviin vaivoihin kannattaa valita kompressioluokan 1 sukat. Tyypillisesti kompressioluokan 2 ja 3 sukkiin on hyvä pyytää lääkärin arvio ja varmistaa, ettei sukkien käyttöön ole estettä.

Sukkien käyttö

Oikean koon ja oikeanlaisen sukan valinnassa kannattaa tutustua tuotteen käyttöohjeisiin ja tarvittaessa olla yhteydessä myyjään. JOBST valmissukkien valinnassa mitataan nilkan kapein ja pohkeen levein kohta, joka määrittää oikean sukan koon. Valmissukat sopivat monille, mutta joskus tarvitaan yksilöllisesti mitattua sukkaa, jolloin mittoja otetaan enemmän. Sukkien pukemisessa ja riisumisessa kannattaa käyttää käsineitä, esimerkiksi vinyylikäsineitä tai näppylällisiä puutarhahanskoja. Käsineiden käyttö auttaa otteen saamista sukasta ja vähentää liiallista venymistä. Oikeanlainen sukkien pukeminen ja riisuminen pidentää sukkien käyttöikää.

 

Kompressiosukat sopivat niin arkeen kuin juhlaan! Kokeile ja koe kevyemmät ja terveemmät jalat.

Diabeteskaupasta löydät nämä JOBST -tuotteet. Jos et vielä löytänyt sopivaa tuotetta, olethan yhteydessä asiakaspalveluun, niin katsotaan juuri sinulle sopiva vaihtoehto!

Lähteet:

- Terveyskirjasto (https://www.terveyskirjasto.fi/tju00259)

- Oy Essity Finland Ab, Jobst kompressiosukat (USA) -esite. 7/2021