30.03.2020

Koronavirus herättää kysymyksiä

DiabetesTerveys ja hyvinvointi

Koronavirus, COVID-19, ravistelee nyt koko maailmaa ja vaikuttaa jokaisen arkeen. Blogitekstissä kerrotaan tiiviisti, mikä on koronavirus, miten se meihin vaikuttaa ja miten sitä voidaan torjua. Entä mitä diabeetikon olisi otettava huomioon?

Koronavirus herättää kysymyksiä

Kuva: Pixabay

Kiinassa alettiin joulukuussa 2019 todeta useita keuhkokuumetapauksia. Niiden aiheuttajaksi osoittautui uusi koronavirus, COVID-19. Virus on todennäköisesti peräisin eläimistä, mahdollisesti lepakoista. Alkuperän vahvistaminen vaatii kuitenkin lisätutkimuksia. Koronavirus on levinnyt ympäri maailmaa siihen tahtiin, että 11. maaliskuuta maailman terveysjärjestö WHO julisti pandemian. Ajankohtaista tartuntatilastoa on mahdollista seurata esimerkiksi täällä. Tartunnan saaneiden määrä on todennäköisesti tilastoitua suurempi. Suomessa koronavirusta ei testata kaikilta oireilevilta, jotta terveydenhuolto ei kuormittusi.

Tarttuminen

Koronavirus COVID-19 tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Viruksen tarttumista ilmateitse tai kosketuksen kautta tutkitaan koko ajan. Tällä hetkellä uskotaan, että pintojen osuus tartuntojen leviämisessä on pieni. Koronaviruksen leviämismekanismeja ei tunneta vielä tarkasti, joten lisätutkimuksia tarvitaan. Taudin itämisaika on arviolta 2-12 päivää, keskimäärin 4-5 päivää.

Suojautuminen

Käsihygienia on kaiken A ja O. Kädet tulee pestä saippualla ja aikaa pesemiseen on käytettävä ainakin 20 sekuntia. Hätävarana voi käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta. Kädet pestään etenkin ulkona oleilun, wc-käynnin, niistämisen, yskimisen ja aivastamisen jälkeen. Käsipyyhe kannattaa vaihtaa usein. Kodin ulkopuolella kertakäyttöpyyhkeet ovat turvallisin valinta. Likaisilla käsillä ei saa kosketella kasvojen aluetta, jotta virus ei pääse siirtymään hengitysteihin. 

Katso ohjeet käsien pesemiseen THL:n videosta!

Itsensä lisäksi täytyy suojella myös muita. Koronavirus voi olla vaarallinen ikäihmisille ja perussairaille. Vältä kättelyä, tarpeettomia lähikontakteja ja väkijoukkoja. Suojaa suu ja nenä kertakäyttönenäliinalla yskiessä tai aivastaessa ja laita käytetty nenäliina heti roskakoriin. Jos taskusta ei löydy nenäliinaa, yski puserosi hihan yläosaan.

Oireet ja hoito

Monien sairastuneiden oireet ovat olleet lieviä ja koronavirus saattaa olla jopa oireeton. Taudinkuvaan kuuluu kuumetta, yskää, hengenahdistusta, lihassärkyä ja väsymystä. Kaikkia koronaepäilyjä ei testata, joten oireet voivat johtua myös tavallisesta flunssasta tai influenssasta. Koronaepidemian ollessa valloillaan lievätkin hengitystieinfektion oireet ovat syy jäädä kotiin lepäämään.

Sairastaessa lepo ja riittävä nesteiden nauttiminen on tärkeää. Kuumetta ja särkyä voi lievittää särkylääkkeillä. Ibuprofeenin sopivuudesta koronavirusoireiden hoitamiseen on käyty keskustelua julkisuudessa. Voit lukea Fimean sivuilta ajankohtaiset tiedot aiheesta. Koronapotilaiden joukossa on myös vakavasti sairastuneita. Riskiryhmään kuuluvien on otettava muita herkemmin yhteyttä terveyskeskukseen. Jos kuulut riskiryhmään ja sinulle nousee korkea kuume (yli 38 astetta) ja tautiin liittyy kurkkukipua ja/tai yskää, ota yhteys omaan hoitavaan tahoosi.

Riskiryhmät

Perusterveet koronatartunnan saaneet kärsivät usein vain lievistä oireista. Maailmalla on kuitenkin havaittu myös vakavia tapauksia työikäisten keskuudessa. Etenkin korkea ikä yhdistettynä pitkäaikaissairauteen altistaa vakavalle sairastumiselle. Riskitekijöitä ovat:

  • Yli 70 vuoden ikä
  • Vaikea-asteinen sydänsairaus
  • Huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus
  • Diabetes, johon liittyy elinvaurioita
  • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
  • Vastustuskykyä heikentävä tauti, kuten leukemia tai lymfooma
  • Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa
  • Lapsella vastustuskykyä heikentävä lääkitys tai vaikea perussairaus

Koronavirusinfektion riskiä terveydelle saattavat lisätä sairaalloinen ylipaino (BMI yli 40) sekä päivittäinen tupakointi, sillä ne heikentävät keuhkojen toimintaa. Terveet lapset harvoin sairastuvat vakavasti. Perussairauden, kuten astman tai diabeteksen, suhteen hoitotasapainossa olevat lapset ja nuoret eivät myöskään kuulu vakavan taudin riskiryhmään. Tämänhetkisen tiedon mukaan raskaus ei ole riskitekijä.

Diabetes ja koronavirus

Diabetes nostaa koronavirukseen liittyvän vakavan infektion riskiä, mutta riskin suuruus on yksilöllinen. Suurin osa koronavirustartunnan saaneista diabeetikoista saa lievän taudin, joka on hoidettavissa kotona. Diabeetikon kannattaa kuitenkin seurata vointiaan erityisen tarkasti ja hoitaa lieviäkin oireita huolellisesti.

Kuumeinen infektiosairaus kuormittaa elimistöä ja usein nostaa verensokeria. Kohonnut verensokeri taas lisää virtsan eritystä, mikä pahentaa infektioon yleensäkin liittyvää elimistön kuivumista. Korkea verensokeri heikentää toipumista ja altistaa lisäsairauksille, kuten keuhkokuumeelle ja tulehduksille. Infektiot lisäävät insuliinin tarvetta. Insuliinintarpeen lisääntyminen voi johtaa hengenvaaralliseen happomyrkytykseen, jos insuliiniannostusta ja nesteytystä ei lisätä riittävästi.

Riskiryhmään kuuluvat etenkin diabeetikot, joilla on...

  • Sydän- ja/tai munuaissairaus
  • Heikentynyt immuunivaste esimerkiksi lääkityksen, muun sairauden tai diabeteksen huonon hoitotasapainon vuoksi
  • Korkea ikä

Vakava infektio on epätodennäköisin lapsilla, nuorilla ja työikäisillä, joilla ei ole diabeteksen lisäksi muita sairauksia. Diabetesta sairastaviin pätee sama sääntö kuin perusterveisiin: korkea ikä yhdistettynä muihin sairauksiin on riskitekijöistä suurin.

Jos koronaepidemian aikana ilmenee hengitystieinfektion oireita, kuten kurkkukipua, nuhaa, yskää, kuumetta, hengenahdistusta, lihaskipua tai väsymystä, on pysyttävä kotona ja hoidettava sairautta. Diabeetikon on kiinnitettävä erityishuomiota nesteytykseen ja hiilihydraattien saantiin. Verensokeria on mitattava säännöllisesti ja verensokeriarvojen tulisi pysyä tasaisina. Infektion aikana myös ketoaineiden mittaamisesta on hyötyä. Omaan hoitoyksikköön tai päivystykseen kannattaa ottaa yhteyttä, jos yleisvointi heikkenee olennaisesti, kuume nousee korkeaksi tai verensokeri tai ketoaineet ovat huomattavasti koholla. Tarkemmat hoito-ohjeet varmistetaan terveydenhuollon ammattilaiselta.

Diabeetikko tarvitsee lääkkeitään ja huoli niiden riittävyydestä saattaa nyt herätä. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan koronavirus ei toistaiseksi ole aiheuttanut suuria ongelmia lääkkeiden saatavuuteen. Lääkkeiden hamstraamista pyritään kuitenkin rajoittamaan. Lääkkeiden velvoitevarastoinnista säädetään velvoitevarastointilaissa ja -asetuksessa, joten lääkkeitä pitäisi aina olla hyvin saatavilla. Fimea kertoo sivuillaan ajankohtaisista saatavuushäiriöistä.

Epidemian torjuminen

Ympäri maailmaa on tehty rajujakin toimia koronaviruksen hillitsemiseksi. Suomen hallitus yhdessä presidentin kanssa on todennut, että Suomessa vallitsee tällä hetkellä poikkeustila. Tehtyjen toimenpiteiden on tarkoitus suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Tehdyt linjaukset ovat voimassa 13.5. asti ja ne rajoittavat muun muassa koulunkäyntiä, harrastuksia, kokoontumisia ja matkustamista sekä vaikuttavat työelämään. 27.3. tehtiin päätös Uudenmaan rajojen sulkemisesta tarpeettomalta matkustamiselta kolmen viikon ajaksi, sillä koronaepidemia on valloillaan etenkin Uudenmaan alueella. Myös ravintolat suljettiin koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Ravintolat saavat edelleen myydä ruokaa take-away-periaatteella.

Korona tarttuu ihmisten välisissä kontakteissa, joten ainoa keino epidemian hillitsemiseen on rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä. Jokaisen on tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Epidemian kulun hidastaminen ja tartuntahuipun madaltaminen on tärkeää, jotta terveydenhuolto kykenee hoitamaan vakavasti sairaat. THL:n sivuilta löytyvä mallinnus osoittaa, että ihmiskontaktien rajaaminen kannattaa.

Mistä apua ja tietoa?

Tietoa:

THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, on luotettava ja ajankohtainen tietolähde etenkin Suomen tilanteen osalta: https://thl.fi/fi/

WHO, Maailman terveysjärjestö, tarjoaa maailmanlaajuista tietoa koronaviruksesta englannin kielellä: https://www.who.int/emergencies/diseases/novel-coronavirus-2019

Yle.fi-sovelluksen lataamalla voi saada kätevästi koronauutiset uutiskirjeen muodossa puhelimeen ja ajankohtaista tietoa löydät myös Ylen seurannasta.

Apua:

Yleistä terveysneuvontaa saa omalta terveysasemalta. Monet sairaanhoitopiirit ovat avanneet myös erityisiä koronapuhelimia.

Valtioneuvoston neuvontapuhelin antaa yleistietoa koronaviruksesta: p. 0295 535 535 (ma-pe klo 8-21, la klo 9-15). Neuvontapuhelinpalvelu perustuu THL:n tietoihin. Neuvontapuhelin on tarkoitettu etenkin henkilöille, jotka eivät pysty hakemaan tietoa internetistä. Kysymyksiä voi lähettää myös tekstiviestitse: 050 902 0163. Tekstiviestipalvelu on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät pysty puhumaan puhelimessa kuulovamman tai muun syyn takia.

Diabetesliiton neuvontapuhelin auttaa diabeetikoita ja näiden omaisia: p. 0600 94454 (ma-pe klo 9-15, puhelun hinta 0,95 e/min + pvm). Neuvontapuhelimessa Diabetesliiton diabeteshoitaja vastaa diabeteksen hoitoa koskeviin kysymyksiin. 

Korona saattaa aiheuttaa myös ahdistusta, johon apua tarjoaa Mielenterveystalo: https://www.mielenterveystalo.fi/

Miten selvitä poikkeustilan keskellä?

Epidemian keskellä on hyvä pitää kiinni arjen rutiineista niin pitkälle kuin se on mahdollista. Moni on siirtynyt tekemään etätöitä - lue täältä THL:n asiantuntijan vinkit etätyöskentelyyn. Oma hyvinvointi on tärkeää: syö hyvin, lepää riittävästi ja liiku kotona tai lenkkipolulla.

Erityisesti ikäihmisten täytyy nyt vältellä sosiaalisia kontakteja. Puhelin on hyvä yhteydenpitoväline. Useimmat saavat arkista apua perheenjäseniltä ja ystäviltä. Monet järjestöt, kuten SPR, auttavat yksinäisiä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Joistakin ruokakaupoista ja apteekeista on mahdollista tilata kotiinkuljetuspalvelu.

Koronauutisia tulvii joka tuutista ja niiden seuraamista voi olla hyvä rajoittaa. Liiallinen uutisten lukeminen saattaa aiheuttaa lisää huolta ja ahdistusta.

 


 

Lähteet:

THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos):

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/vakavan-koronavirustaudin-riskiryhmat

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronavirustauti-milloin-on-hakeuduttava-hoitoon

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/ohjeet-koronavirustaudin-covid-19-kotihoitoon

https://thl.fi/fi/-/koronavirus-voi-ahdistaa-seka-aikuista-etta-lasta-nain-pidat-itsestasi-ja-laheisistasi-huolta?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Fajankohtaista%2Fajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Diabetesliitto:

https://www.diabetes.fi/diabetes/yleista_diabeteksesta/tarkeaa_tietaa_koronaviruksesta

https://www.diabetes.fi/diabetes/yleista_diabeteksesta/usein_kysyttya_koronaviruksesta_ja_diabeteksesta

 

Teksti: Varpu Askinen

(Tiedot päivitetty 8.4.2020)

 


 

Nyt on aikaa lukea Diabeteskaupan blogia. Arkistosta löydät paljon terveyteen, hyvinvointiin ja diabetekseen liittyviä artikkeleita.

Seuraa blogia!